Kotipalveluilla avustetaan henkilökohtaista selviytymistä kotona. Kotipalvelut ovat monesti ensimmäisiä palveluita, joita asiakas tarvitsee itsenäisen asumisen tueksi.
Suihku- ja peseytymisapu
Hierontahoidot
Siivous
Vaatehuolto
Asiointipalvelut
Sosiaaliset palvelut
Puutarhatyöt
Kuljetus- ja saattajapalvelut
Kotipalvelut
Kotipalvelut on tarkoitettu kaikille, jotka kaipaavat apua arjen askareisiin joko omassa kodissaan tai kodin ulkopuolella. Teen asiakkaan kotona hoiva- ja huolenpitotyötä, joka tarkoittaa asiakkaan henkilökohtaista avustamista asiakkaan omien toiveiden ja tarpeiden mukaisesti, kiireettömästi asiakasta kuunnellen. Kotipalveluihin kuuluu avustaminen esimerkiksi peseytymisessä ja pukeutumisessa, kaupassa käynnit, sosiaalisen kanssakäymisen edistäminen, muu asiointi apu, pienet puutarhatyöt ja siivous muun palvelun yhteydessä. Lääkehoito ja lääkkeen antaminen ei kuulu kotipalveluihin.
Koulutettuna hierojana teen myös kotikäyntejä, jossa hierontahoidoilla pystyn auttamaan hyvän lihashuollon ylläpidossa ja hoitamaan esim. tule-ongelmien aiheuttamia toimintakykyvajauksia ja näin parantamaan ja tukemaan fyysistä toimintakykyä arjessa selviytymiseen. Palvelujen tarve kartoitetaan henkilökohtaisesti asiakaskäynnillä.
Minun arvoni
Yksilöllisyys ja asiakaslähtöisyys
Kunnioitan asiakkaan itsemääräämisoikeutta ja omaa yksityisyyttä sekä yksilöllisyyttä. Asiakkaan toiveet ja tarpeet ovat kaiken toiminnan lähtökohta sekä määrää toiminnan merkityksen.
Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo
Tiedostan hoitotyötä ohjaavat lait ja säädökset ja toimin niiden mukaan tiedostaen toimivastuualueeni. Kohtelen kaikkia asiakkaita ja heidän omaisiaan tasavertaisesti heidän taustaan, kulttuuriin tai elämänkatsomuksesta riippumatta. Kunnioitan asiakkaan itsemääräämisoikeutta.
Ammatillisuus
Teen työtäni motivoituneena, luottamusta herättävänä, halusta auttaa kanssaihmistä ja en lupaa mitä en pysty toteuttamaan. Tiedän omat vahvuusalueet ja ammatillisen pätevyyden. Pidän yllä omaa ammattitaitoani osallistumalla säännöllisin välein koulutuksiin jotka tukevat omaa työskentelyä asiakkaiden parhaaksi. Noudatan vaitiolovelvollisuutta.
Kuntouttava työote ja toista tukeva asenne
Kuntouttavalla työotteella pyrin ylläpitämään ja edistämään asiakkaan toimintakykyä ja omia voimavaroja arjessa selviytymiseen. Työskentelen suunnitelmallisesti antaen hyvää hoitoa ja huolenpitoa.
Yhteistyö ja yhteisöllisyys
Suunnittelen ja toteutan palveluni yhdessä asiakkaan ja hänen läheisten kanssaan. Työskentelen yhteistyössä muiden asiakasta hoitavien tahojen kanssa.
Kotipalvelun hinta
Kotipalvelun hinta arkisin 30€/h ALV 0% palvelusopimuksella.
Voit hyödyntää kotitalousvähennyksen kotipalveluistamme
Lue lisää kotitalousvähennyksestä
Hieronta ja hoivapalvelut Saila Korpela on Kymsoten hyväksymä kotipalvelu- ja palvelusetelipalvelutuottaja ja kuuluu palvelutuottajarekisteriin.